60-luvun Englanti, Kerava ja pelilauta
Kasarinauha saapuu Postoovaaraan, pieneen itsenäiseen kaupunkivaltioon Kanariffan mantereen lounaisrannikolla. Postoovaaralla ei ole viljelysmaita eikä mitään muita luonnonrikkauksia kuin muutama merestä löytyvä sintti, mutta pohjoisemman vuoriston ja epämiellyttävän maaston sekä etelämpänä sijaitsevan, erittäin reviiritietoisen [valtion, jolla ei ole nimeä] (*karttaa pukkasi joku vuos*) vuoksi Postoovaara repii erittäin suuret rahat kaikesta kaupasta ja liikenteestä, joka käydään Papaijavaltion ja Kanariffan lounaisosassa sijaitsevan rikkaan ja rauhallisen 60-luvun Englannin välillä.
Kun kasarinauha on laskenut laituriin ja Tässi, tällä hetkellä yksikössä kulkien, astuu maihin satama-alueella. Hieman kauempana voimakasolemuksinen ja itsevarman tuntuinen herrashenkilö kyylää yksikkökolmikkoa kummallisesti ja lähestyy: kolmikko tapaa Kammottavan Hiekkamies Kakon, vaikkeivat sitä tiedäkään. Eivätkä kyllä tietäisikään kuka hän on, vaikka nimen kuulisivat. Hiekkamies kertoo tarinan Kanariffan näiden osien kansallisperinteestä, suojeluspeikoista, juuri sellaisista, joka Tässin mukana olevassa Suomalaisen Etukassissa kulkee; Hiekkamiehelle tätä yksilöä ei näytetä. Hän kertoo 60-luvun Englannin piilohallitsijan, hirmunoitsu Tutima-Fatiman varastaneen Peikot kaapatakseen vallan oikeelliselta hallinnolta, ehkäpä kansan taikauskon tai jonkin vuoksi se onnistuikin. Hiekkamies pyytää rohkean ja kykeneväisen oloisia tulijoi... oloista tulijaa tekemään asialle jotain, ja katoaa merkitsevän katseen saattelemana rantautuvaan ihmisvilinään.
Kolmikko, vieläkin yksittäin, ollakseen herättämättä ei-toivottua huomiota äskettäisen selkkauksen Espoonpään rautatieasemalla jälkimainingeissa, hankkiutuu kaupungin läpi edetäkseen Postoovaaran rajan yli 60-luvun Englantiin. Matka kuitenkin pysähtyy kanjonisolassa olevalle tulliasemalle. Läpi ei ole menemistä ilman jumalattoman suolaisia ja härskejä tullimaksuja, koska ei ole vakioasiakas. Epätoivoinen Tässi keskustelee itsekseen, kun kulman takana varjoissa näkyy liikettä: yhdessä runsaiden hiusten hulmahduksessa Hiekkamies on taas paikalla. Hän lausuu tärkeät sanat: "Onksulla taco päässä? Ilman sitä et pääse läpi."
Vieraan maan edustajille/edustajalle, Tässikolle, on Postoovaaran ja 60-luvun Englannin sisäpiirivitsi aivan uusi asia. Heidän täytyy siis löytää taco päähänsä laittaakseen. Kaupunkiin epätoivoisina palattuaan he huomaavat, ettei kukaan vapaaehtoisesti luovu tacosta. Jostakin kumman syystä kuitenkin tulee tiettäväksi, että paikallinen luostarin Muumipeikkoa vastaava entiteetti omaa kauniin tacon, ja tarvitsee sitä yhtä paljon kuin kaupungin asukkaat paikallista Muumipeikkoa. Järjestetään siis niin, ettei pahispallero enää tarvitse tacoaan, ja kaikki ovat onnellisia.
Rajalle uudelleen saapuessaan Tässi kävelee yrmyn näköisten rajamiesten eteen ja vetäisee tacon päähän. Vartijoiden ilme pehmenee ja portit aukeavat kulkijalle. Kanjonista ulostultuaan kolmikko, ehkä jo nykyään kolmena laskettuna, huomaa kevyen musiikin väylän laidalla eksyneen näköisen tummahiuksisen naishenkilön. Kolmikko lähestyy tarkistaakseen onko kaikki kunnossa, ja verukekysymyksen "mitä tämän tien päässä odottaa?" turvin pyrkivät tarkastamaan mielentilan. Järkytys on suuri, kun rouvan silmät hulluudesta kiiluen kääntyvät tuijottamaan heitä ja hän alkaa sätkyttää käsiään ja jalkojaan ja huutaa "KERAVAKERAVAKERAVATITITYYKERAVAKERAVA".
Kolmikon paettua paikalta jonkin matkaa kevyen musiikin väylää eteenpäin edessä siintääkin jo Kerava, 60-luvun Englannin kahdesta kaupungista suurin. Täältä löytyy Keravan Hapankaali & Nahkahousu OY, monikerroksinen supermarketti, Thunderwafe Café (mistä löytyy myös Suomen Bassojen Mannerheim) ja [game corner-klooni]. Tutustuttaessa tarkemmin Hapankaali&Nahkahousu:n tiloihin kuullaan [jonkinlaisesta vielä tarkemmin määrittelemättömästä kilpailusta], jonka pääpalkintona on Eeppinen suklaalla kuorrutettu valkosuklaapatukka. Jostakin selittämättömästä syystä kaikille tulee tunne, että tuo on pakko saada hyppysiin. Siispä kilpaillaan, kunnes voitetaan patukka!
Kun patukka on voitettu, pääsee tarina jatkumaan ja joukkio jatkamaan matkaa Rossoon, maalaiskaupunkiin hiukka luoteeseen Keravalta. Ennen tätä kuitenkin kerrotaan Hapankaali&Nahkahousu:n järjestävän vielä muutama kilpailu, joissa pääpalkintona on yhtiön rahoittamilla kaivauksilla löytyneitä arvokkaita antiikkiesineitä: keraamisia muinaismuistoja, joissa on jänskä tuntu: Kupin paloja! Näitä voinee voittaa vain pari kappaletta, ja kilpailu voitaneen tehdä sen verta hankalaksi ettei niitä käytännössä voi vielä voittaa. Täytyyhän näin suuressa kaupungissa jotain tekemistä olla myöhemminkin.
Tarina etenee, kun kolmikko lähtee matkaan kohti Rossoa. Heidän saapuessaan maa(ilma)nkuulujen porkkanapeltojen laitamille, on uusvanha tuttu Hiekkamies heitä vastassa, vaan tällä kertaa apua pyytämässä. Team Huun yksiköidyttyä ja tehtyään paikallaolonsa tiedyksi Kakolle, seuraa tilannekatsaus. Tutima-Fatiman ilkimyslaumat ovat hyökänneet köyhdytetyn, verot maksamatta jättäneen asujaimiston porkkanapelloille: "jos tahdotte enää koskaan saada porkkanoita, pysäyttäkää tämä! Miulla on *köh* muita kiireitä."
Joukkio kiirehditään pellolle tappelemaan laumaa pikkutuhmia Fatiman kätyreitä vastaan, ehkäpä aikaa vastaan? Tyyliin: tapa niin ja niin monta niin ja niin nopeasti, ettei tuhoamisaalto leviä liian laajalle. Muks maks mukkelis, lauma karkaa pohjoiseen, ja taas yksi kaupunki on kiitollinen. Jotain mukavaa tästä saadaan palkkioksi, ja tieto Tutima-Fatiman linnan olinsijasta.
Tiimi matkaa pohjoiseen, [vielä nimeämättömän järven] etelärannalle. Tämän laaja-alaisen järven pohjoispäässä on Pelilautasuo, jonka keskellä on muikean korkea torni: Fatiman linnoitus. Paikan nimi juontuu shakkilautamaisesta kiinteän ja hetteisen maan vaihtelusta, mikä puolestaan on antanut Tutima-Fatimalle arvonimen Pelilaudan Kuningatar. Kolmikko loikkii suolla jonkin hienon puzzelin tahdissa, ja pääsee Fatiman tornin porteille. Historian tunneilla ei ole opittu mitään, vaan taas tungetaan rähisten porteista sisään.
Rysähdetään ansaan, päädytään järveen ja ajaudutaan pikkujokia pitkin Rosson porkkanapelloille. Täälläpä odottaa muutaman hengen valiojoukko aikaisempia häiriköitä, jotka eivät karanneet vaan jäivät piiloon. Heidät (vai ne?) tulee hakata pois päiviltä. Kun viimeinen romahtaa tähän puolihylättyyn, kiviseen peltoon, kuulostaa kovan pään kolahdus maahan hieman ontolta. Jotenkin... Keraamiselta.
KLINGKLINGKLINGKLING päävoitto, maasta löytyy Kupin pala. Poro ilmestyy ja nauraa päin naamaa tiimin toistuvalle typeryydelle vihollispäämajojen kanssa. Jotenkin kummasti taas ilmestyy kartta ja muutama vihje edistymisestä, kuten esimerkiksi tieto Fatiman vartijoiden äärimmäisestä persoudesta suklaalla kuorrutettuun valkosuklaaseen. Muistakaamme, että koska voitettu patukka on eeppisissä mittasuhteissa, siitä riittää kaikille tornin vartijoille vähintään kolme kierrosta, ja niin uudella yrittämällä eteneminen on huomattavasti helpompaa.
Kasniin! Tutima-Fatiman kattohuoneisto, hävyttömän korkealla tornissa, on löytynyt. Täällähän tuo lumoojatar jo odotteleekin. Liibalaabaa heitellään, huomataan kaksi peikkoa takanreunalla (jännä fiksaatio takkoihin tämän maailma pahiksilla :P ) ja nähdään myös outo kangasmytty Fatiman takana huoneen nurkassa. Alkaa tappelu, Fatima noitsuu Waterfallin ja Tässin unten maille, joten tästä tappelusta tulee hauska. Varsin jouhevasti Varsieizan hakkailee Fatimalta kolmanneksen HPstä, jolloin Fatima antaa hänelle Tutiman. Tässä välissä Waterfall havahtuu, ja seuraa uusi kolmanneksen HPstä hakkaus. Waterfall kuukahtaa Varsieizanin viereen, ja Tässille jää viimeinen kolmannes. Kun Fatima on erittäin heikoilla, hän aloittaa ultimaatumin offensiivin, joka pakottaa Tässin keskittymään puolustukseen. Kuullaan outoa pärinäsurinaa seinän ulkopuolelta, ja ikkuna kangasmyttynurkassa räsähtää rikki sisäänpäin.
HIEKKAMIES! Hän lennähti ikkunasta sisään ratsastaen mikkiständillä, jonka jalusta pyörii noin 7300 rpm. Tässi ilahtuu nähdessään apujoukkojen saapuvan, kuten Tutima-Fatimakin. Hiekkamies kuitenkin pyyhältää täysin muita huomioimatta takan ääreen, vetäisten maagisella mikkiständillään samalla vahingossa kankaan pois nurkassa olevan jonkin yltä. Kaikki ykskakskolnelVIIS huoneessa olijaa, konsa kolmikkokin on herännyt jo kokonaan, kääntyvät hetkeksi katsomaan: TIIA! Tiia, unenpöpperössä, pieni pakokauhu silmissään, kyhjöttää nurkassa. Hiekkamieskin selvästi säikähtää, nappaa takanreunalta toisen Peikoista, nappaa Tiian kainaloonsa nurkasta ja juoksee takaisin ikkunalle, jolta/josta tulikin. Hän lausuu Fatimalle pari valittua sanaa tämän omapäisestä itsehallinnosta, kertoo Pahan Tuulan olevan erittäin tyytymätön Fatimaan, ja poistuu. Jättäen Fatiman heikkona täysivoimaisen kolmikon armoille.
Peikko plakkarissa, tiimi siirtyy ihailemaan maisemaa Fatiman parvekkeelta, samalla kauhistellen kuinka saattoivatkaan alkaa luottaa Hiekkamieheen, ja pohtien kuka hitto tämä Tuula on. Parvekkeelta, joka on siis erittäin korkealla, huomataan pettämättömän suuntavaiston avulla, ettei kaikki ole kunnossa Papaijavaltion puolella Pohjanlahtea (*karttaa pukkasi*). Salamat leimusivat, ukkonen jylisi, ja tuli ankara maanjäristys, niin ankara järistys, ettei sellaista ole ollut koko sinä aikana, jonka ihminen on ollut maan päällä.*
Tornista kiiruhdetaan alas, takaisin Rossoon, missä jo Papaijavaltion lähettiläs etsiikin kolmikkoa. Skandaali Kemin eräällä oviaukolla ollaan valmiita unohtamaan, jos kolmikko saadaan takaisin Papaijavaltioon, muun muassa yhteiskunnallisesti merkittävän prof. Levjubnen pyynnöstä. Diplomaattisena pikapakettina ollaan Kemin satamassa ja Espoonpään rautatieasemalta ulkona kohti Römperettä ennenkuin ehtii huomatakaan.
Junamatkalla kolmiyhteinen olemus ehtii tarkkailla säätilaa: Villin metsän reunalla on syttynyt metsäpalo, niittyjen heinä aaltoilee ja lakoaa myrskytuulissa ja kaukana siintävien Fiilisasteiden vuorten huipuilta irronneet jääkiteet tekevät tuulesta äärimmäisen purevan. Matka katkeaa hieman ennen Römperettä lukemattomien mega-ampeerien virtapiikin seurauksena: salama iskee edellä oleviin raiteisiin ja sulattaa ne poikki. Loppumatka juostaan Römpereelle Hail(in kaltaisen)-säätilan vaikutuksen alaisina, ja vastassa on hätääntynyt Torvichki. Myrskyn keskus kerrotaan paikallistetun Veljesparven tukikohtaan, jonne matka siis käy. Kaupungilla vain tulee vastaan Veljesparven vastaanottokomitea. Heidät niitataan maahan, kysytään ehkä Savuporon aina vain ehjemmältä kupilta viime hetken tärpit, ja matka jatkuu yläjuoksulle.
*Ilm. 16:18-20 täytyy saada mukaan jotenki :P
Kun kasarinauha on laskenut laituriin ja Tässi, tällä hetkellä yksikössä kulkien, astuu maihin satama-alueella. Hieman kauempana voimakasolemuksinen ja itsevarman tuntuinen herrashenkilö kyylää yksikkökolmikkoa kummallisesti ja lähestyy: kolmikko tapaa Kammottavan Hiekkamies Kakon, vaikkeivat sitä tiedäkään. Eivätkä kyllä tietäisikään kuka hän on, vaikka nimen kuulisivat. Hiekkamies kertoo tarinan Kanariffan näiden osien kansallisperinteestä, suojeluspeikoista, juuri sellaisista, joka Tässin mukana olevassa Suomalaisen Etukassissa kulkee; Hiekkamiehelle tätä yksilöä ei näytetä. Hän kertoo 60-luvun Englannin piilohallitsijan, hirmunoitsu Tutima-Fatiman varastaneen Peikot kaapatakseen vallan oikeelliselta hallinnolta, ehkäpä kansan taikauskon tai jonkin vuoksi se onnistuikin. Hiekkamies pyytää rohkean ja kykeneväisen oloisia tulijoi... oloista tulijaa tekemään asialle jotain, ja katoaa merkitsevän katseen saattelemana rantautuvaan ihmisvilinään.
Kolmikko, vieläkin yksittäin, ollakseen herättämättä ei-toivottua huomiota äskettäisen selkkauksen Espoonpään rautatieasemalla jälkimainingeissa, hankkiutuu kaupungin läpi edetäkseen Postoovaaran rajan yli 60-luvun Englantiin. Matka kuitenkin pysähtyy kanjonisolassa olevalle tulliasemalle. Läpi ei ole menemistä ilman jumalattoman suolaisia ja härskejä tullimaksuja, koska ei ole vakioasiakas. Epätoivoinen Tässi keskustelee itsekseen, kun kulman takana varjoissa näkyy liikettä: yhdessä runsaiden hiusten hulmahduksessa Hiekkamies on taas paikalla. Hän lausuu tärkeät sanat: "Onksulla taco päässä? Ilman sitä et pääse läpi."
Vieraan maan edustajille/edustajalle, Tässikolle, on Postoovaaran ja 60-luvun Englannin sisäpiirivitsi aivan uusi asia. Heidän täytyy siis löytää taco päähänsä laittaakseen. Kaupunkiin epätoivoisina palattuaan he huomaavat, ettei kukaan vapaaehtoisesti luovu tacosta. Jostakin kumman syystä kuitenkin tulee tiettäväksi, että paikallinen luostarin Muumipeikkoa vastaava entiteetti omaa kauniin tacon, ja tarvitsee sitä yhtä paljon kuin kaupungin asukkaat paikallista Muumipeikkoa. Järjestetään siis niin, ettei pahispallero enää tarvitse tacoaan, ja kaikki ovat onnellisia.
Rajalle uudelleen saapuessaan Tässi kävelee yrmyn näköisten rajamiesten eteen ja vetäisee tacon päähän. Vartijoiden ilme pehmenee ja portit aukeavat kulkijalle. Kanjonista ulostultuaan kolmikko, ehkä jo nykyään kolmena laskettuna, huomaa kevyen musiikin väylän laidalla eksyneen näköisen tummahiuksisen naishenkilön. Kolmikko lähestyy tarkistaakseen onko kaikki kunnossa, ja verukekysymyksen "mitä tämän tien päässä odottaa?" turvin pyrkivät tarkastamaan mielentilan. Järkytys on suuri, kun rouvan silmät hulluudesta kiiluen kääntyvät tuijottamaan heitä ja hän alkaa sätkyttää käsiään ja jalkojaan ja huutaa "KERAVAKERAVAKERAVATITITYYKERAVAKERAVA".
Kolmikon paettua paikalta jonkin matkaa kevyen musiikin väylää eteenpäin edessä siintääkin jo Kerava, 60-luvun Englannin kahdesta kaupungista suurin. Täältä löytyy Keravan Hapankaali & Nahkahousu OY, monikerroksinen supermarketti, Thunderwafe Café (mistä löytyy myös Suomen Bassojen Mannerheim) ja [game corner-klooni]. Tutustuttaessa tarkemmin Hapankaali&Nahkahousu:n tiloihin kuullaan [jonkinlaisesta vielä tarkemmin määrittelemättömästä kilpailusta], jonka pääpalkintona on Eeppinen suklaalla kuorrutettu valkosuklaapatukka. Jostakin selittämättömästä syystä kaikille tulee tunne, että tuo on pakko saada hyppysiin. Siispä kilpaillaan, kunnes voitetaan patukka!
Kun patukka on voitettu, pääsee tarina jatkumaan ja joukkio jatkamaan matkaa Rossoon, maalaiskaupunkiin hiukka luoteeseen Keravalta. Ennen tätä kuitenkin kerrotaan Hapankaali&Nahkahousu:n järjestävän vielä muutama kilpailu, joissa pääpalkintona on yhtiön rahoittamilla kaivauksilla löytyneitä arvokkaita antiikkiesineitä: keraamisia muinaismuistoja, joissa on jänskä tuntu: Kupin paloja! Näitä voinee voittaa vain pari kappaletta, ja kilpailu voitaneen tehdä sen verta hankalaksi ettei niitä käytännössä voi vielä voittaa. Täytyyhän näin suuressa kaupungissa jotain tekemistä olla myöhemminkin.
Tarina etenee, kun kolmikko lähtee matkaan kohti Rossoa. Heidän saapuessaan maa(ilma)nkuulujen porkkanapeltojen laitamille, on uusvanha tuttu Hiekkamies heitä vastassa, vaan tällä kertaa apua pyytämässä. Team Huun yksiköidyttyä ja tehtyään paikallaolonsa tiedyksi Kakolle, seuraa tilannekatsaus. Tutima-Fatiman ilkimyslaumat ovat hyökänneet köyhdytetyn, verot maksamatta jättäneen asujaimiston porkkanapelloille: "jos tahdotte enää koskaan saada porkkanoita, pysäyttäkää tämä! Miulla on *köh* muita kiireitä."
Joukkio kiirehditään pellolle tappelemaan laumaa pikkutuhmia Fatiman kätyreitä vastaan, ehkäpä aikaa vastaan? Tyyliin: tapa niin ja niin monta niin ja niin nopeasti, ettei tuhoamisaalto leviä liian laajalle. Muks maks mukkelis, lauma karkaa pohjoiseen, ja taas yksi kaupunki on kiitollinen. Jotain mukavaa tästä saadaan palkkioksi, ja tieto Tutima-Fatiman linnan olinsijasta.
Tiimi matkaa pohjoiseen, [vielä nimeämättömän järven] etelärannalle. Tämän laaja-alaisen järven pohjoispäässä on Pelilautasuo, jonka keskellä on muikean korkea torni: Fatiman linnoitus. Paikan nimi juontuu shakkilautamaisesta kiinteän ja hetteisen maan vaihtelusta, mikä puolestaan on antanut Tutima-Fatimalle arvonimen Pelilaudan Kuningatar. Kolmikko loikkii suolla jonkin hienon puzzelin tahdissa, ja pääsee Fatiman tornin porteille. Historian tunneilla ei ole opittu mitään, vaan taas tungetaan rähisten porteista sisään.
Rysähdetään ansaan, päädytään järveen ja ajaudutaan pikkujokia pitkin Rosson porkkanapelloille. Täälläpä odottaa muutaman hengen valiojoukko aikaisempia häiriköitä, jotka eivät karanneet vaan jäivät piiloon. Heidät (vai ne?) tulee hakata pois päiviltä. Kun viimeinen romahtaa tähän puolihylättyyn, kiviseen peltoon, kuulostaa kovan pään kolahdus maahan hieman ontolta. Jotenkin... Keraamiselta.
KLINGKLINGKLINGKLING päävoitto, maasta löytyy Kupin pala. Poro ilmestyy ja nauraa päin naamaa tiimin toistuvalle typeryydelle vihollispäämajojen kanssa. Jotenkin kummasti taas ilmestyy kartta ja muutama vihje edistymisestä, kuten esimerkiksi tieto Fatiman vartijoiden äärimmäisestä persoudesta suklaalla kuorrutettuun valkosuklaaseen. Muistakaamme, että koska voitettu patukka on eeppisissä mittasuhteissa, siitä riittää kaikille tornin vartijoille vähintään kolme kierrosta, ja niin uudella yrittämällä eteneminen on huomattavasti helpompaa.
Kasniin! Tutima-Fatiman kattohuoneisto, hävyttömän korkealla tornissa, on löytynyt. Täällähän tuo lumoojatar jo odotteleekin. Liibalaabaa heitellään, huomataan kaksi peikkoa takanreunalla (jännä fiksaatio takkoihin tämän maailma pahiksilla :P ) ja nähdään myös outo kangasmytty Fatiman takana huoneen nurkassa. Alkaa tappelu, Fatima noitsuu Waterfallin ja Tässin unten maille, joten tästä tappelusta tulee hauska. Varsin jouhevasti Varsieizan hakkailee Fatimalta kolmanneksen HPstä, jolloin Fatima antaa hänelle Tutiman. Tässä välissä Waterfall havahtuu, ja seuraa uusi kolmanneksen HPstä hakkaus. Waterfall kuukahtaa Varsieizanin viereen, ja Tässille jää viimeinen kolmannes. Kun Fatima on erittäin heikoilla, hän aloittaa ultimaatumin offensiivin, joka pakottaa Tässin keskittymään puolustukseen. Kuullaan outoa pärinäsurinaa seinän ulkopuolelta, ja ikkuna kangasmyttynurkassa räsähtää rikki sisäänpäin.
HIEKKAMIES! Hän lennähti ikkunasta sisään ratsastaen mikkiständillä, jonka jalusta pyörii noin 7300 rpm. Tässi ilahtuu nähdessään apujoukkojen saapuvan, kuten Tutima-Fatimakin. Hiekkamies kuitenkin pyyhältää täysin muita huomioimatta takan ääreen, vetäisten maagisella mikkiständillään samalla vahingossa kankaan pois nurkassa olevan jonkin yltä. Kaikki ykskakskolnelVIIS huoneessa olijaa, konsa kolmikkokin on herännyt jo kokonaan, kääntyvät hetkeksi katsomaan: TIIA! Tiia, unenpöpperössä, pieni pakokauhu silmissään, kyhjöttää nurkassa. Hiekkamieskin selvästi säikähtää, nappaa takanreunalta toisen Peikoista, nappaa Tiian kainaloonsa nurkasta ja juoksee takaisin ikkunalle, jolta/josta tulikin. Hän lausuu Fatimalle pari valittua sanaa tämän omapäisestä itsehallinnosta, kertoo Pahan Tuulan olevan erittäin tyytymätön Fatimaan, ja poistuu. Jättäen Fatiman heikkona täysivoimaisen kolmikon armoille.
Peikko plakkarissa, tiimi siirtyy ihailemaan maisemaa Fatiman parvekkeelta, samalla kauhistellen kuinka saattoivatkaan alkaa luottaa Hiekkamieheen, ja pohtien kuka hitto tämä Tuula on. Parvekkeelta, joka on siis erittäin korkealla, huomataan pettämättömän suuntavaiston avulla, ettei kaikki ole kunnossa Papaijavaltion puolella Pohjanlahtea (*karttaa pukkasi*). Salamat leimusivat, ukkonen jylisi, ja tuli ankara maanjäristys, niin ankara järistys, ettei sellaista ole ollut koko sinä aikana, jonka ihminen on ollut maan päällä.*
Tornista kiiruhdetaan alas, takaisin Rossoon, missä jo Papaijavaltion lähettiläs etsiikin kolmikkoa. Skandaali Kemin eräällä oviaukolla ollaan valmiita unohtamaan, jos kolmikko saadaan takaisin Papaijavaltioon, muun muassa yhteiskunnallisesti merkittävän prof. Levjubnen pyynnöstä. Diplomaattisena pikapakettina ollaan Kemin satamassa ja Espoonpään rautatieasemalta ulkona kohti Römperettä ennenkuin ehtii huomatakaan.
Junamatkalla kolmiyhteinen olemus ehtii tarkkailla säätilaa: Villin metsän reunalla on syttynyt metsäpalo, niittyjen heinä aaltoilee ja lakoaa myrskytuulissa ja kaukana siintävien Fiilisasteiden vuorten huipuilta irronneet jääkiteet tekevät tuulesta äärimmäisen purevan. Matka katkeaa hieman ennen Römperettä lukemattomien mega-ampeerien virtapiikin seurauksena: salama iskee edellä oleviin raiteisiin ja sulattaa ne poikki. Loppumatka juostaan Römpereelle Hail(in kaltaisen)-säätilan vaikutuksen alaisina, ja vastassa on hätääntynyt Torvichki. Myrskyn keskus kerrotaan paikallistetun Veljesparven tukikohtaan, jonne matka siis käy. Kaupungilla vain tulee vastaan Veljesparven vastaanottokomitea. Heidät niitataan maahan, kysytään ehkä Savuporon aina vain ehjemmältä kupilta viime hetken tärpit, ja matka jatkuu yläjuoksulle.
*Ilm. 16:18-20 täytyy saada mukaan jotenki :P
lähettänyt Fairandcruel
20.03
3 kommenttia:
Mietittäköön, millainen on kasarinauhojen ulkoasu.
Seuraavaan osaan täytyy muistaa:
-liittää Höhöhöhöpeili, ennustajaeukko/huru-ukko
-että myrskyn aiheuttaa Tuulan presenssi Papaijavaltiossa
-että Tuula on täällä kiusatakseen Papukaijatyttöä, joka täytyy hakea piilosta Tiian luolasta ja viedä Savuporon tykö loukkaantuneena
** toki tähän ennenkuulumattomaan määnjäristykseen täytyy muistaa, että muinaishistoriallinen tuho Papaijavaltion Sivilisaation aloilla oli huomattavasti tuhoisampi
Höhöhöhöpeili on tienviittatäti vapaa-ajalla? :P Hän viettää vapaa-aikansa Thunderwafe Caféssa Suomen bassojen Mannerheimin seurassa, lipittäen yrttiteetä moniulotteisesta teepannusta, jonka energianlähteenä toimii vadelmamehu.
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu