Smaragdikaupunki ja sieltä poistuminen

Ah, Smaragdikaupunki! Tarinat sen hohdosta eivät vedä totuudelle vertoja! Täkäläisen kansanosan rikkaus paistaa vuoristoaurinkoa kirkkaammin kulta-ja jalokivikoristeisista taloista sekä puvuista ja hohtavan valkoisesta marmorikiveyksestä, kuin myös nyrpeästä yleisilmeestä ja ellottavasta ylpeydestä. PT tapaa Tiimin valeasussa, ja ensi töikseen manaa lähes yhtä luovasti kuin Savuporo Keravalla. Samettipala on hyvässä tallessa, kaupungin rikkaan herran kassaholvissa. Herralta luulisi olevan helppo saada audienssi Torvichkin näennäisen yleisnerouden ja Hugon ilmeisen pyhyyden avulla, mutta asiassa on mutta. Kaupungin jo vanhan ylimyksen kunto on yllättäen heikennyt huomattavasti, eikä hän enää pärjää ilman uutta avustajaansa, jolle lähiaikoina myönnetään varainhoitajan arvonimi ja avaimet aarrekammioon. PT:n tarinankerronnan keskeyttää läheisen torin kuuluttajan huuto: kansaa pyydetään kokoontumaan torille seuraamaan em. arvonimen myöntämistä.

Tiimin järkytys on suuri, kun he näkevät, kuka lavalle astuu. Myllynkivien viimeinen, kuolleen kartanon kaamoittava kirjastotäti, Samettitakin saamaton seuraaja, Paha Tuula, saa juuri valtuudet kaikkiin valtion fasiliööjuttuihin, ja ennen kaikkea, kansa ojentaa hänelle viimeisen neljästä sametinpalasta. Tiimi uskoo voivansa niitata hänet, mutta tulee toisiin aatoksiin huomattuaan lavan ympäristön: kaupungin ylintä kirjastotätiä vartioi joukko valtion sotilaita, ratsastaen Tuulan verenhimoisilla kameleilla, ja ilmatilaa vartioi selvästi Hiekkamiehen noitsiman alainen lauma "PETTURI"papukaijoja, kuten PT kyräilee.

Pala tulee tietenkin saada omaan haltuun. Ehdotan vastavuoroista strategiapuzzelia: yön hämärissä tulee tehdä valintoja, ketkä Tiimistä lähtevät hakemaan sametinpalaa Tuulan kätköistä ja ketkä jäävät vartioimaan omia Sametinpaloja Tuulan kätyreiltä. Tiia lie jo oppinut sekä merenpohjan skrullista että omakohtaisesta kokemuksesta Tutima-Fatiman, Tuulan ja Hiekkamiehen kanssa noitsimaan hieman, eritoten Tutimia lahjoittamaan. Ensimmäinen missio epäonnistuu kurjasti, jolloin tilanne on 2-2, minkä jälkeen yhden saaminen takaisin on helppoa, kuten on yhden menettäminenkin; toisen hankkiminen vaatii jo paneutumista, toisen menettäminen on anteeksiantamatonta, jolloin tapahtuu jotai kamalaa, joka on vielä hiukka avoinna pohdiskelulle. Enivuh, kun, huom, kun kaikki palat ovat hallussa, Smaragdikaupungista paetaan Tuulan kansanvallan ulottumattomiin, Pariisin hämärille sivukaduille, kuulemaan mitä seuraavaksi tulee tehdä. PT tietää kertoa, että seuraava etappi on se hienon näköinen vuori, joka nähtiin tieltä. Nyt seuraa fireplämpläm-pmd-metafuusio: pelaajan tulee jakaa Tiimi kahteen tasapainoiseen osaan, joiden tulee molempien päästä kulkemaan vuorelle, toisten pitkää kautta sotilaiden valvomaa tietä ja niittyjä pitkin, toisten lyhyempää ja vihukevyempää reittiä vuoria pitkin. Lentäville yksilöille joukoissa vuorten ylitys ei ole suurikaan haaste, mutta muiden liike hidastuu: plämplämin tyyliin molemmilla osapuolilla on vuoro, jonka aikana kaikki osapuolen hahmot liikkuvat itselleen ominaiset n ruutua ja tappelevat/käyttävät itemin. Ei paineita ohjelmoivalle osapuolelle ::

Hölmömmän päässä herää kysymys: mutta koko juttuhan on toivoton! Eikö itse Tuula riehu näillä main, kaikkien sotilaidensa kera? Hyvä, että Tiimissä on sekä hölmöjä että Torvichki, sillä Torvichki kysyy juuri samaa PT:ltä, kun tämä latoo suunnitelmaansa. PT on kunniahölmö: hän ja Savuporo ovat järjestäneet kuvajaisen koko Tiimistä Rosson perhetilan suunnalle metsiä kulkemaan. Pelaajan tulee siis komentaa vuoronsa aikana kahta ja puolta erillistä joukkiota: tietä kulkevia, vuoria ylittäviä sekä Savuporoa, jonka läheisyydessä kulkevat kuvajaiset koko Tiimistä. Kahden ensinmainitun tehtävä on hakata heikot vihut tieltä ja päästä vuorelle, viimeksimainitun tehtävä on juosta karkuun itsensä Tuulan ja Hiekkamiehen johtamaa, Smaragdikaupungin valiojoukoista koostuvaa armeijaa, jotta ensinmainituille saadaan lisäaikaa kipittää vuorelle. KUN Savuporo saavutetaan, Tuula jää hetkeksi kiroamaa, kunnes aloittaa n vuoron mittaisen siirtymisen samalle kartalle kuin kaksi joukkiota. Tuulan paluumatka saattaa lyhentyä, jos tiellä kulkevien sotilaiden lähettämät viestiä kantavat papukaijat pääsevät pois kartan itäreunasta; PT on etevä vakuuttamaan kanssalentäväisiään puolueellisuuden haitoista. PT:n täytyy siis olla viestikaijojen läheisyydessä vuoron päättyessä, jotta ne unohtavat tehtävänsä ja antavat taas lisää aikaa saapua vuorelle ja olla jäämättä Tuulan ja ylivoimaisen sotajoukon alle.

Kun Savuporo siis saavutetaan maailman tuolla laidalla, hän puffahtaa savuna ilmaan ja uudelleenilmestyy vuorelle odottamaan joukkioiden saapumista, ehkä jotenkin matkantekoa auttaen. Kun molemmat joukkiot ovat yhtäkään jäsentä menettämättä vuorella, alkaa itse äksjöni. Savuporo ja PT noitsivat suojakuvun, jota Tässikko sotaisasti puolustaa samalla, kun Hugo ja Torvichki rakentavat kaivuria/kaivavat kuoppaa vuoreen ja Tiia ompelee Samettitakkia kasaan PT:n ja Savuporon suoltamalla, jotenkin eteerisellä langalla. Tiia ompelee, koska siivet ja sumusta muodostuneet sorkat eivät neulan käsittelyyn sovi, eivätkä Hugo ja Torvichki kaikessa MacGyveriudessan tietäisi, miten päin neulaa pidetään kädessä.

Hieman vahvempien sotilaiden pieniä laumoja pyrkii suojakuvusta läpi: Tässikko saa avuja ollessaan suojakuvun tällä puolen, ja sotilaiden kuvun läpi suuntautuvat iskut ovat heikompia. Puolustaminen on silti totista tekemistä. Kun on oltu paikalla n vuoroa, (missä n voisi olla riippuvainen siitä, miten pitkällä Tuulan paluumatka on; mitä myöhemmin Tuula palaa, sitä helpompi i.e. lyhyempi puolustaminen on,) kuoppa on valmis ja Samettitakki taas entisessä loistossaan. PT rientää vuoren sisään takin kanssa, ja Hugo ottaa ohjat vuoren ulkopuolella. Tuula on selvästi lähestymässä: hyökkääville sotilaille on soitettu perääntymiskäsky, ja puolustamistarve ei ole enää pätevä. Hugo käskee määrätietoisesti WF:n tarjoamaan vettä, Varsin lämpöä, Savuporon eteeristä tietämystä ja muiden kädentaitoja: vuoresta louhitusta hiekasta ja tomusta tehdään nyt savea, ja muovataan nyt historian mahtavin kuppi! Jännäksi jää, mitä tekemistä pelaajalla tässä kaikessa on ::

PT:n palatessa vuoren uumenista Kuppi on jo lähes paistunut. Luola täytetään, tukitaan, peitetään ja naamioidaan. Tiimi, poislukien PT omasta tahdostaan, rientää pois vuorelta raahaten kuppia mukanaan. Turvallisen välimatkan päästä, piilosta, Tiimi näkee Tuulan todella saapuneen: vuoren juurelle marssii tietä pitkin uskomaton sotalauma. Häröpallon nokassa marssivat Tuula, Hiekkamies ja Poro. Vuori saarretaan, Hiekkamiehen papukaijat saartavat ilmatilan, ja Tuula alkaa nousun vuorelle. Joka askelella Tuulan hahmo kasvaa, kunnes näkymä muistuttaa (melkoisen pienikokoista kuiteski) King Kongia kiipeilemässä vuorella, jonka huipulla nököttää hytykkä. Tuula ja PT huastelevatten hetken, lausumista ei tahdo saada selvää näin kaukaa, ja juttutuokio päättyy Tuulan räkäiseen nauruun. Alkaa silmää nopeampi kissa ja hiiri-leikki ympäri vuoren, missä pelaaja ohjaa PT:tä, puikkelehtien vuoren takana piilossa ja suihkien noitsimia Tuulaan. Jahka Tuulaa on tarpeeksi hakattu, hän huomaa olevansa alakynnessä ketterää PT:tä vastaan ja huutaa tunteikkaasti saaneensa tarpeekseen. Tiimi huokaa helpotuksesta, kun Tuula käy alas vuorenselkää.